keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Pirkko Ropponen


Ylläoleva kortti on lähetetty Porista 24.12.52.
Pirkko-Liisa Ropponen syntyi Valkealassa 17.7.1930.  Sodan jälkeen hän oli evakon mukana asettunut Tampereelle, jossa Hän pikkusiskonsa Mirjan (Mirja Vänni) kanssa ryhtyi jo 15-vuotiaana piirtämään joulukortteja Aamulehdelle.
Myöhemmin Hän opiskeli taidetta ulkomailla ja hänellä oli merkittäviä näyttelyitä.

Myöhemmin Pirkko teki tekstiili ja pakkaussuunnittelua kuten sisarensakin.
Myöhemmin hän toimi Kauppalehden taidearvostelijana ja myös opettajana kansalaisopistossa.



Ylläoleva kortti on kulkenut Ylihärmästä Itä-Ähtäriin 10.12.55.


Ylläoleva kortti on lähetetty Helsingistä 17.12.1966.
Kansiostani löytyy Pirkko Ropposen kortteja 8 erilaista. Kaikissa on kullattu reuna joissa kello-tähti kuviointi.
Tämä viittaa mielestäni siihen että näistä vanhoista korteista tehtiin vuosikymmenien ajan uusia painoksia.


Läh. Uusikaupunki 16.12. 1975.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Anders Olsson


Anders Olsson syntyi Ruotsissa Korsnäsin Taalainmaalla 1913 ja kuoli 1999,  (86-vuotiaana)
Kansiostani löytyy 22  erilaista hänen korttiaan, Niitä on 40-luvulta nykypäivään.
Hänen korttiaiheensa ovat joulukorttien ohella maisemia ja huumoriaiheita.
Erityisesti kiinnittää huomiota taitavasti piirretyt eläimet.
Ylläoleva kortti on kulkenut Ruotsissa 1993.


Hänen taiteellinen monipuolisuutensa ulottuu myös maalauksiin ja hän on suunnitellut myös seinäpapereita ja verhojen kuvioita.
Hänen postikorttinsa ovat kulkeneet lukuisasti enimmäkseen pohjoismaissa.
Ylläoleva uusintapainos on kulkenut myös Ruotsissa 2003.


"Kissalle maitoa" hauska kortti, jonka on painanut  UK- Tampere 1940 luvulla.


Olssonin kortit voivat olla myös kalliita huutokaupoissa ainakin kansainvälisillä markkinoilla
olen nähnyt usein yli 20 dollaria maksavia kohteita, mutta ei kannata säikähtää sillä pääosin niitä löytää myös halvalla.
Ylläoleva kortti on Artkon kustantama ja lähetetty Kronobystä 19.12.56.