keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Tarja Ilola


Kokoelmassani on 30 erilaista Tarja Ilolan korttia. Niistä voi päätellä että että hänen korttituotantonsa on ollut enimmillään 1980-2000 välisenä aikana.


Paljoakaan en Tarjan elämästä tiedä, mutta jostain olen lukenut hänen ryhtyneen vapaaksi taiteilijaksi 1987,
jonka jälkeen hän on tehnyt tilauksesta monenlaisia piirustustöitä.


Hänen korttinsa ovat usein isokokoisia ja värikkäitä.


Nuorempana hän ei ollut kovinkaan lahjakas piirtäjä ainakaan omasta mielestään, mutta sitkeällä työllä piilevät lahjat ovat tulleet esiin.


Hänen yleisimmät korttinsa ovat Suomen Punaisen Ristin kustantamia ja kortit on valmistettu Paperitaiteen ja Paletin kanssa tehdyllä sopimuksella.
Hänen Nalle korttinsa ovat erityisen kiitettyjä.


Monet taiteilija ovat kuvanneet joulukuusen ja todettava on, että tämä Tarja Ilolan kuusi on muhkean kaunis!


http://pandora.lib.hel.fi/puistola_/wanha/matapupu/artikkelit/show.php?article=57-18081999.htm&words=


keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Olavi Vikainen


Olavi Vikainen oli suuren taiteellisesti lahjakkaan sisarusparven  poika, joka lähestulkoon syntyi kynä kädessä.  Hänelle on myönnetty kaksi kertaa Puupää hattu, mikä lienee harvinaista näissä piireissä.
Olavi syntyi 1915 Vehmaalla ja kuoli 2005 ollessaan jo 90-vuotias.


Hänen tyttärensä on löytänyt yli 400 korttiaihetta, jotka hän on piirtänyt.  
Minun kokoelmassani kuvia on 45
 kappaletta.


Enemmänkin Olavi Vikainen olikin merkittävä sarjakuvapiirtäjä.
Hän teki omia albumeita ja piirteli myös aikakauslehtiin.


Sanotaan hänellä olleen kyky piirtää nopeasti hienoja kuvia ja näissä korteissakin hänen erikoinen lahjakkuutensa tulee hyvin esiin.