maanantai 9. toukokuuta 2016

UNTO AHJOPALO


Kansiossani komeilee teksti Unto Ahjotuli,
 joka on Lappeenrantalainen postmodernin taiteen tunnettu edustaja ja on vielä ihan viime vuosinakin järjestänyt näyttelyitä.
Henkilöt ovat eläneet eri aikakaudella,
mutta täysin sekoittuneet esimerkiksi Termosen kirjassa "Postikorttitaidetta."
Oikeana piirtäjänä näille korteille  pidän Unto Ahjopaloa, 
joka syntyi 1916 ja kuoli Vaasassa 1979.
Tämä tieto paljastui minulle vasta tehtyäni tutkimuksia tätä blokia varten.


Unto Ahjopalon  kortit edustavat perinteistä tyyliä. 
 Kokoelmassani on 13 hänen signeeraamaansa joulukorttia.


Hänen korttinsa ovat ilmestyneet  pääasiassa 1960-luvulla ja kansiossani olevat on painettu Tampereen Kivipainossa.


Aikalaiset muistavat Unton mukavana miehenä, 
joka toimi mm. Vaasassa taiteilijaseuran puheenjohtajana 1969-72.


Ohessa kulkeneen kortin uusintapainos.
Tampereen Paperikonttori Oy, jossa on myös viivakoodi.




6 kommenttia:

Sinikka kirjoitti...

Olen kanssasi samaa mieltä. Lähes poikkeuksetta tämän vaasalaisen piirrustuksen opettajan kortit kulkee erään taidemaalarin (Ahjotuli) nimellä.
Blogiasi lukiessani minullekin selvisi mistä väärinkäsitys lienee lähtöisin.

Sulo Heinola kirjoitti...

Sinikka,
Huutonetissäkin myydään eniten Ahjotuli kortteja, vaikka hän ei tietääkseni piirtänyt kortteja lainkaan.

Plaza de Mustis kirjoitti...

Mielenkiintoista, tämä oli uusi tieto minulle, olen ehkä liikaa luottanut nimiin millä kortit kulkevat, vanhat joulukortit ja ylipäätään vanhat kortit ovat kiehtovia.

Sulo Heinola kirjoitti...

Plaza de Mustis, Kiitos kommentista.
Minullakin on edelleen virheellistä tietoa
jota on erittäin vaikeaa tutkia.
Edes uudempien piirtäjien nimimerkkien
takaa ei helposti tietoa löydy.

Piipe A kirjoitti...

Täältäpä löytyikin kiva blogi ja tutunnäköisiä joulukortteja. Viime joulukuussa tein itsekin muutaman päivityksen vanhoista joulukorteista. Näissä korteissa on oma joulutunnelmansa; ne ovat niin suloisia ja saavat hyvälle mielelle.

Emilie kirjoitti...

Hei! Kysympä sinultakin kun olet korttien harrastaja, kun en löydä tietoa vanhoista korteistani.
Minulla on sarja vanhoja ? kortteja joissa on kuvattu menninkäisiä ja keijuja. Joissain korteissa on nimi ROLF ja joissain Rolf Kempe. En löydä vuosilukuja, ainakaan paljaalla silmällä.
Tietäisitkö jotain näistä? Mulla on blogi, tuosta minestä pääset varmaan blogiini, jonne voi jättää kommentin. Kiitos!