lauantai 13. huhtikuuta 2013

Minna L. Immonen


Minna Immonen on syntynyt Posiolla 1964 ja on  
uuden polven kuvataiteilijoiden värikäs hahmo piirtää erikoisia akvarelleja, jotka päätyvät postikorttien ohella kirjankuvituksiin ja posliinilautasiin.
Ylläolevan kuvan Minna on piirtänyt 18-vuotiaana vielä taideopintojen ollessa kesken.
Se onkin varmasti hänen ensimmäisiä postikorttejaan.


Minna asuu perheineen Oulunsalossa.  Hänellä on  7 lasta ja puoliso Lauri Laukkanen on vaimonsa tuotteiden manageri.  
Minnan nimimerkissä oleva L. kirjain johtuu puolison sukunimestä.
Pääosa Hänen korteistaan on numeroitu omassa yrityksessä.


Muitakin merkittäviä tilaajia Hänen korteilleen on löytynyt. Esimerkiksi ylläolevan kortin on julkaissut Karto ja se tukee Unicefin toimintaa. Vuoden 2009 joulupostimerkit olivat Immosen piirtämiä.  Minulla on hänen korttejaan kansiossa 84 erilaista  mutta olen kiinnostunut hänen omaperäisestä tyylistään ja hankin niitä varmasti lisää.


Sanotaan että hyvä taide tunnetaan siitä ettei siihen koskaan kyllästy.  Siitä löytyy aina uusia mielenkiintoisia yksityiskohtia joita jaksaa tarkastella päivästä päivään.  Vielä parempi kun se on edullisesti hankitussa postikortissa josta ystävä saa hyvän mielen.

6 kommenttia:

sini kirjoitti...

Minä olen kerännyt Minnoja jo parikymmentä vuotta, innostuksen laatu on kyllä vaidellut kovastikin ja nyt olen EHKÄ luopumassa sillain etten ainakaan uusia halua/osta. Lähettelen niitä pikkuhiljaa postcrossingin kautta pitkin maailmaa...:)

Minun vanhin Minnani on vuodelta -89 numeronaan 68. Arvoa lisää se että olen saanut sen rakkaalta ystävältä noin vuonna -95-96.

Sulo Heinola kirjoitti...

Sini
Laitoin kaikki 35 Minnaa kuvagalleriaani Picasaan josta voit nähdä minun korttini. Mielestäni minulla oli vanhin peräti vuodelta 1982, mutta se ei ollut numeroitu.

sini kirjoitti...

Kävin katsomassa Picasassa korttejasi, en joko osannut tai pystynyt jättämään sinne kommenttia! Hienoja kortteja jokatapauksessa! .)

Sulo Heinola kirjoitti...

Poikkesin minäkin Sinun sivulla kommentoimassa.
Keräilijän työ on joskus hidasta puurtamista, mutta ainakin minä tästä nautin.

ritvaliisa kirjoitti...

Minna Immosen korttitaide on tuonut osaltaan arvostusta akvarellitaiteeseen.

Sulo Heinola kirjoitti...

ritvaliisa,
niin minnan tyyli on aika omintakeinen ja kuvat kauniita. Kai se arvostusta nostaa!