maanantai 10. joulukuuta 2012

Irma Salmi


Tänään on Irma Salmen syntymäpäivä.  Hän oli syntynyt nimittäin 10 Joulukuuta 1910 Helsingissä.
Vanhemmalla iällä hän asui Sipoossa ja piirteli postikortteja vielä 1980 luvulle saakka..
Kuvittajan ura alkoi vapaassa Taidekoulussa jatkuen  Ateneumissa 1947-50.
Tuohon aikaan ilmestyi joitakin hänen piirtämiään lastenkirjoja ja vähän myöhemmin hän piirteli Yhtyneille Kuvalehdille,  mm. Seura lehdelle kansikuvia.
Kansiostani löytyy 49 erilaista Irma Salmen korttia.


Parhaimmillaan Irma Salmi oli juuri korttien piirtäjänä. Hänen korteistaan löytyy yleensä himmeä signeeraus ja Kuvataide kustansi hänen korttejaan ja niitä tunnetaan sitä kautta luetteloissa.


Hänen korttejaan löytyy melko helposti vähän vanhemmista korttinipuista.


Myöhemmällä iällään hänen kerrotaan piirtäneen myös Kuluttaja lehteen, mutta korttejakin ilmestyi.
Yritin selvittää taiteilijan kuolinvuotta, mutta tietoa en ole mistään löytänyt.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Stina Broome


Stina Broome syntyi Ruotsin Kolthoffissa 1891 ja kuoli sata vuotta myöhemmin Tukholmassa 1991.
Hän oli hyvin pidetty korttien piirtäjä ainakin pohjoismaiden alueella ja hänen korteilleen löytyy monenlaisia versioita hyvin pitkältä ajanjaksolta.  Uusia painoksia tulee edelleen.
Kansiossani löytyy 36 erilaista korttia.
Pääosa hänen korteistaan on nettitietojen mukaan piirretty 1930-1940 luvuilla.  Kokoelmassani kuitenkin vanhin kulkenut kortti yllä oleva.  Se on postitettu Helsingistä 28.XII.42.  Kortilla on ruotsinkielinen onnittelu ja kustantajakin on Ruotsista.


Tämän kortin kustantaja on Paletti ja se on lähetetty Oulunkylästä  22.XII.51.
Stina Broomen kortit ovat aika halpoja ostaa.  Pohjahinnat Huutonetissä olivat 0,10-4,00 € välissä ja niitä löytyi signeerattujen korttien ryhmästä 57 kohdetta.


Oli vaikeaa löytää tietoja taiteilijasta, mutta konekäännöksestä saatoin päätellä hänen olleen naimisissa akvarellejä maalavan miehen kanssa ja ymmärsin heillä olleen 2 lasta.
Tämä kortti on kulkenut Ruotsissa 18.12.73.  Hevonen on vähän nälkäisen näköinen jolle hieno rouva tarjoaa ruokaa.


Stina Broome kuuluu joulukorttien klassikkopiirtäjiin.  Hänen korttejaan julkaistaan yhä uudelleen ja helpoiten löytää aina näitä nuorempia painoksia.
Tämäkin kortti on lähetetty Ruotsista Järvenpäähän 21.12.2003.
Jos joku tietää luettelosta, jossa näitä kortteja olisi numeroitu niin se kyllä kiinnostaisi?

torstai 15. marraskuuta 2012

Kari Suomalainen

 Kari Yrjänä Suomalainen, pilapiirtäjä Kari, (15. lokakuuta 1920 Helsinki – 10. elokuuta 1999 Valkeakoski) saavutti suosiota erityisesti Helsingin Sanomien poliittisena pilapiirtäjänä vuosina 19501991.
Minulla on kansiossani 8 Hänen piirtämäänsä korttia.
Ylläoleva kortti on piirretty "Poliisin  Tuki ry." taittokortti.  Kari ei juuri ollutkaan tuottelias postikorttien piirtäjä, mutta em. järjestölle hän piirsi monia kortteja.


Tämän kortin alkuperäinen kuva on piirretty jo 1945, mutta on päässyt ennen julkaisemattomana 1987 lähetettyyn korttiin.

 Kuvan joulukortissa poliisit voivat olla tosi iloisia, koska kuvassa hymyilevä Niilo Tarvajärvikin kampanjoi ponnekkaasti heidän puolestaan.


Lopuksi Hämäläisisäntä pohtii mikä tämä joulukuusi oikein on.
Vapaussoturien huoltosäätiön kortti, joka on lähetetty Pieksämäeltä 1989.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Ingrid Elf


Ingrid Elf on Ruotsissa asuva taiteilija (s. 1946) josta minulla ei ole tarkempia tietoja.  Useimmat hänen korteistaan ovatkin kulkeneet Ruotsissa ja ovat myös Ruotsinkielisiä, mutta kirjakauppojen hyllyt ovat täynnä myös suomenkielisiä kortteja.
Kansiostani niitä löytyy 40 erilaista korttia.
Ylläolevan kortin on kustantanut Trivselkort niminen yhtiö ja se on lähetetty Porvoosta 2007.


Mukava idea sinänsä on lähettää ystävälle kotoisia reseptejä tutuista jouluherkuista!
Tämän kortin on kustantanut Paletti, mutta se on kuitenkin painettu Ruotsissa.  
Tuntematon Antti on lähettänyt sen Kotkalaiselle pariskunnalle 1990.


Glad Påsk on kulkenut Vaasassa. 
Ruotsalainen Backemarks yhtiö on sen kustantanut.


Lopuksi esittelen Papron yhtiön julkaiseman kortin, joka on lähetetty Ikaalisista 1991.


torstai 25. lokakuuta 2012

Ylermi Lahti

Ylermi Lahti

Ylermi Lahti




Kansiooni on kertynyt vain 10 erilaista Ylermin korttia. 
 Ensimmäiset havainnot ovat Invalidiliiton sarjasta 1992.
Ylläoleva kortti on kuitenkin vuodelta 1993.


Ylermi Lahti asuu Päijät -Hämeen Asikkalassa
ja tekee monipuolisesti erilaisia grafiikan töitä logoista kirjankansiin ja postikortteihin.
Ylläoleva kortti on Läh. Oulusta 9.12.-96. Se on Mannerheimin Lastensuojeluliitolle piirretty kortti jonka postimaksu on maksettu kaikkiin maihin.


Tämä kortti on Läh. 12.12.-97.  Sen on kustantanut Karto syöpäpotilastoiminnan hyväksi ja sekin on maksettu kaikkiin maihin.
Kaunis kortti!

  
Viimeinen kuvaaiheeltaan hupaisa joulukortti on läh. Karjaalta 18.12.-92.


perjantai 5. lokakuuta 2012

Rudolf Koivu


Rudolf Koivu syntyi Pietarin kaupungissa  1890 ja kuoli Helsingissä 1946.
Hän oli huipputaitava kuvittaja ja hänen kynänsä jälki näkyi  1920-1930 kuvitetuissa kirjoissa ja sen ajan julkaisuissa paljon. 
Kortit olivat usein enkeli ja keiju aiheisia ja ainakin yhtä usein kuin koivu hänen kuvissaan näkyy havupuita kuten alla olevat kuvatkin kertovat.
Kansiooni on kertynyt erilaisten julkaisijoiden tekemiä uusintapainoksia 24 erilaista.
Ylinnä oleva kortti on ainoa vanhempi ja sen on painanut Kouluaitta Oy.


Tämän kortin oikeudet omistaa "Amerin kulttuurisäätiö" ja sen on painanut Paletti.


Rudolfin sadunomaiset kuva-aiheet olivat kaukana hänen boheemielämästään, jossa rahahuolet olivat varsinaisia peikkoja.  Tähän korttiin on saanut "Suomen Lastenklinikoiden kummit ry" oikeudet Amerin kulttuurisäätiöltä.


Tästä uusintapainoksesta ei kustantaja selviä, mutta ostin sen muutama vuosi sitten Helsingistä kirjamessuilta.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Sarah Kay


Ylläoleva kortti on kulkenut 1992 ja sen on kustantanut Suomessa Satukustannus.
Tästäkään kortin piirtäjästä ei minulla ole paljon tietoja, jostain olen ymmärtänyt hänen olevan Australiasta lähtöisin.  Kortit ovat kuitenkin omintakeisia joissa  päähenkilöinä ovat usein pienet lapset. 
Alla oleva lainaus on jostain firmaesitteestä.  Siitä selviää että Sarah Kay rekvisiittaa löytyy muualtakin kuin postikorteista:
 "Sarah Kayn lumoavat piirrokset valloittivat maailman 1980–luvulla ja niistä tuli sittemmin haluttu kohde keräilijöiden keskuudessa. Hän kuvitti kirjoja, kalentereita, palapelejä, kirjepapereita, julisteita, tarroja ja monia muita kohteita. Sarah Kay loi romanttisen tyttöhahmon, jolla on uneksiva ilme kasvoilla ja hellyttävä vaatetus. Hahmo edustaa rauhallista, luonnonläheistä maailmankuvaa, jossa tunteet ovat etusijalla. Samat teemat ovat tulleet tärkeiksi jälleen uudelleen."



Tämän kortin on kustantanut Ruotsalainen Grako ja se on lähetetty Örn Skölsvikistä Vaasaan 1978 joka on varhaisin päivitys näistä korteista kokoelmassani.
Kaikkiaan niitä on kansiossani yli 50 erilaista.


Tämän kortin on kustantanut Voitto Pohjola, joka on korttien kustantajana minulle outo.


Yleinen kustantaja suomessa oli Paperitaide.
Kaunis kortti!


Näiden korttien uusin ryhmä on yleensä Karton julkaisemaa.
Tähän korttiin se on saanut oikeudet John Sands (Australia) yhtiöltä vuonna 2009.


sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Kristiina



Kansiostani löytyy yli 20 Kristiinan piirtämää  joulukorttia.  Mitään tarkempaa tietoa  piirtäjästä minulla ei ole.
Edellä oleva on lähetetty Pieksämäeltä 23.12.1968.


Kristiinan kortit ovat iloisia.  Niissä kuvataan usein eläimiä ja lapsia kuten tässäkin kortissa.
Kortti on kulkenut  Kouvolasta  19.12.1975.

Tämä kortti on kulkenut 13.12.1983.


Kaikki Kristiinalta tapaamani kortit on kustantanut Paletti.
Yhden olen löytänyt PR-kortin kustantamana, josta myöskin löytyy Paletin tekemä uusintapainos.
Tämä kortti ei sisällä painatustietoja ja on kulkenut Helsingistä 15.12.1995.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Bjarne Uttuslien


Bjarne Uttuslien ei liene monellekaan kovin tuttu taiteilija, mutta aikoinaan hän oli tuottelias piirtäjä. 
Vanhempia kortteja tutkiessa hänen helposti muistettava signeeraus löytyy usein.
Syntyessään hän on ollut Norjan kansalainen 1909 Helsingissä mutta asevelvollisuutensa hän suoritti Suomen laivastossa ja häneltä löytyy myös sotilasaiheisia kortteja.
1951 Bjarne muutti pysyvästi Norjaan ja sai siellä vielä Norjan kansalaisuuden.  
Kuitenkin olen löytänyt hänen piirtämiään kortteja vielä 1960 luvulle saakka.
Uttuslien kuoli vuonna 1977.


Tämä kortti on lähetetty Tampereelta Parkanoon 1937.


Tämä kortti kulki Huissista Koskueelle 1957.
Tonttupojalle on käynyt vähän hullusti!


 Joulukortti syntymävuotenani on kulkenut Ruovedeltä Parkanoon.


Suomalaisessa kortissa mennään soihtu hulmuten joulukirkkoon.
Bjarnen kaikkien korttien julkaisijoista omistan vain vähäistä tietoa.
Kuvataide ja Aamulehti ainakin, mutta useimmista korteista kustantajatiedot puuttuvat.

lauantai 11. elokuuta 2012

Orvo Sundelin


Jos ylläoleva kirjainyhdistelmä näkyy vanhalla joulukortillasi, pääsiäiskortilla tai Onnittelukortilla  niin sen on piirtänyt Orvo Sundelin.


Orvo syntyi lähellä Turkua Maarian pitäjässä 1908.
Kuolinajasta ei ole tietoa.
Hän piirteli myös ex-libriksiä, kiiltokuvia, paperinukkeja ja lastenpelejä. Hänen kerrotaan olleen erittäin tuottelias taiteilija.


Päätoimisesti hän työskenteli Turussa kirjapainossa ja oli myös jonkin aikaa Tampereen kivipainossa.


Korttien aiheet olivat sovinnaisia ja joskus hauskoja.


Pieni enkeli istuu pilven päällä. Kortin takaa ei löydy tietoja kustantajasta.  Mutta ainakin Artko on kustantanut hänen korttejaan.


Tämän kortin on kustantanut Lounais-Suomen Syöpäyhdistys.
Signeerauksessa on merkitty 1984.
Kerrotaan Orvon olleen työteliäs piirtäjä vielä eläkkeellä ollessaankin.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Walt Disney


Walt Disney elää perustamansa yhtiön kautta sarjakuvissa, elokuvissa ja huvipuistoissa yhä, vaikka on ollut poissa elämästä jo kymmeniä vuosia.
Myös Disney aiheiset postikortit ovat olleet hyvin suosittuja yhä edelleen.


Disney erikoistui aikoinaan piirtämään eläinhahmoja jotka käyttäytyivät kuin ihmiset.

Aku setä alias Kalle Anka on vauhdikas kaveri.

Joskus kuitenkin hän pohtii asioita myös syvällisemmin.


Akun veljenpojat saavat toki usein tahtonsa läpi.
Näin Olympialaisten edellä he jo seisovat mitalit kaulassa palkintokorokkeella!