sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Kaarina Toivanen


Järvenpääläinen taiteilija Kaarina Toivanen (55) on piirtänyt satoja kortteja noin viidentoista vuoden aikana.
Kortit ovat huolellisesti suunniteltuja, koska hän piirtää yleensä vuosittain vain yhden sarjan vuodessa.
Jokainen sarja on yhtenäinen kaunis kokonaisuus jossa on yleensä kahdeksan korttia.


Piirtäminen on sujunut yhteistyössä Tamperelaisen NOVA kirjapainon kanssa, 
joka toimii Pispalanharjun rinnekadulla.


 Kortit ovat levinneet myös keräilijöiden suosioon.
Minullakin on kansiossani jo 56 erilaista,
josta nämä oheiset kuvatkin ovat löytyneet.


Monissa korteissa on joulutonttuja ja muita mielikuvitusolentoja,
mutta myös viehättäviä eläinaiheita löytyy.


Korttien ohella Kaarina Toivanen on suunnitellut ja piirtänyt myös muutamia postimerkkejä.
Hän on positiivinen tulokas postikorttipiirtäjien lukuisassa joukossa.

Ohessa pari linkkiä:

perjantai 6. joulukuuta 2013

Tarja Laaninen


Keräilyharrastuksen edetessä tulee esiin aina uusia taiteilijoita joiden kuvia on mukava katsoa.
Eräs heistä on Tarja Laaninen jonka monissa korteissa on todella hienoja ideoita.


Tarjalla on oma yritys Pohjois Karjalan Kontiolahdella nimeltään Satugalleria Oy.
  Siellä hän tekee monipuolista luovaa työtä ja korttejakin on tullut maailmalle melkoinen määrä.
Varhaisimmat kortit ovat olleet 1985 jatkuen siitä ihan tähän päivään.


Kokoelmassani on nyt 24 hänen korttiaan.
 Osa niistä on tätä vuodenaika sarjaa!


Joulu on juuri pian taas ja tontut lyhtyjensä kanssa kiertelevät kaikkialla pieninä keijukaisina.
Pikkumies on kiivennyt oikein tuolille ihailemaan jouluista näytelmää!