maanantai 9. toukokuuta 2016

UNTO AHJOPALO


Kansiossani komeilee teksti Unto Ahjotuli,
 joka on Lappeenrantalainen postmodernin taiteen tunnettu edustaja ja on vielä ihan viime vuosinakin järjestänyt näyttelyitä.
Henkilöt ovat eläneet eri aikakaudella,
mutta täysin sekoittuneet esimerkiksi Termosen kirjassa "Postikorttitaidetta."
Oikeana piirtäjänä näille korteille  pidän Unto Ahjopaloa, 
joka syntyi 1916 ja kuoli Vaasassa 1979.
Tämä tieto paljastui minulle vasta tehtyäni tutkimuksia tätä blokia varten.


Unto Ahjopalon  kortit edustavat perinteistä tyyliä. 
 Kokoelmassani on 13 hänen signeeraamaansa joulukorttia.


Hänen korttinsa ovat ilmestyneet  pääasiassa 1960-luvulla ja kansiossani olevat on painettu Tampereen Kivipainossa.


Aikalaiset muistavat Unton mukavana miehenä, 
joka toimi mm. Vaasassa taiteilijaseuran puheenjohtajana 1969-72.


Ohessa kulkeneen kortin uusintapainos.
Tampereen Paperikonttori Oy, jossa on myös viivakoodi.




sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Alfred Scheack


Kivipiirtäjä, graafikko ja faktori Alfred Sheack syntyi Saksassa.
Suomessa hänen tiedettiin olleen kirjapainoalalla töissä.
Viimeksi ehkä Frenckellin kirjapainossa.


Kortteja hän on piirtänyt 1920- luvulta alkaen vuoteen 1944 jolloin hänet siirrettiin Saksaan ja uskotaan hänen "kadonneen" sen ajan tapahtumien yhteydessä.


Minulla on kokoelmassa ainoastaan kukka-aiheisia kortteja,
mutta katsokaa ja ihailkaa!
Ne ovat niin kauniita.


Olisi mukava kertoa enemmänkin,
mutta tietoa puuttuu.
Toki tiedän hänen piirtäneen muutakin kuin kukkia.


Tämän kortin on kustantanut Kuvataide Oy 
ja se on kulkenut Kenttäpostina  31.7.-43.